Vaeltavat populaatiot – The Center for Conservation Biology

Migratory Bald Eagle Populations

Kotkien keskittymisalueet (merkitty keltaisella luukulla) Chesapeake Bayssä.

Kotkien ”keskittymisalueet” ovat paikkoja, joissa kotkien määrä on paljon suurempi kuin paikalliset pesivät parit ja niiden jälkeläiset, ja jotka tukevat yhdestä useampaan yhteiseen nukkumapaikkaan. Koska Chesapeake Bay on sekä kesä- että talvikohde muuttajille, keskittymäalueilla voi olla monenlaisia eri-ikäisiä ja eri populaatioista peräisin olevia yksilöitä. Esimerkiksi kesäkuukausina keskittymäalueilla voi asua aikuisia, subadultteja ja poikasia Chesapeake Bayn populaatiosta (joista osa saattaa jättää reviirinsä pesinnän jälkeen muuttaakseen keskittymäalueille) ja Kaakkoisväestöstä. Vastaavasti talvella keskittymisalueilla voi olla pesimättömiä lintuja Chesapeake Baystä ja sekä lisääntyviä että pesimättömiä lintuja Koillisväylältä. Tämän sekoituksen vuoksi on vaikea määrittää, kuinka monta lintua muuttaa lahdelle kaukaisista lähdepopulaatioista. Ongelmana on myös se, että lintujen oleskeluaikoja/vaihtuvuutta keskittymäalueilla ei ole käsitelty lopullisesti. Tästä syystä ei ole mahdollista päätellä, kuinka monta eri yksilöä saattaa käyttää tiettyjä keskittymäalueita pidemmän ajanjakson aikana.

Kesäiset keskittymäalueet

Broley (1947) dokumentoi ensimmäisen kerran kalasääskien pohjoiseen suuntautuvan muuttoliikkeen Floridasta Chesapeake Bayhin tarkastellessaan nauhapalautuksia 1940-luvulta. Broley osoitti, että nuoret linnut, jotka oli nauhoitettu Floridassa pesäpoikasina, vaelsivat pohjoiseen rannikkoa pitkin Atlantin puoliväliin (tai muutamissa tapauksissa vielä pohjoisemmaksi). Lopullisen vahvistuksen näille varhaisille havainnoille ovat viime vuosina saaneet Millsap ja muut (2002), jotka käyttivät satelliittitelemetriaa seuratakseen 57 nuoren kotkan kulkua Floridasta kesäalueilleen. Lähes 50 prosenttia näistä linnuista vietti kesän Chesapeake Bayssä tai Pohjois-Carolinan rannikolla. Linnut palasivat Floridaan talvikuukausiksi ja perustivat talvireviirit. Tällä hetkellä ei tiedetä, kuinka suuri osa kaakkoispopulaatioista (Floridan ulkopuolella) muuttaa lahdelle kesäksi. Havainnot linnuista useilla näistä keskittymisalueista viittaavat siihen, että muuttajat eivät käytä lahtea vain ruokailualueena, vaan myös muuttoalueena, mikä viittaa siihen, että lahdella on tärkeä rooli niiden vuotuisessa kiertokulussa.

Broley (1947) arvioi nauhapalautusten ja suorien havaintojen perusteella, että linnut alkavat lähteä Floridasta huhtikuussa. Tämä arvio oli yhdenmukainen Millsapin ym. (2002) saamien telemetriatietojen kanssa. Muuttohaukat näyttävät muuttavan lahdelle toukokuun alussa tai puolivälissä. Keskittymisalueiden käyttö alkaa lisääntyä tänä aikana ja saavuttaa huippunsa kesäkuun puolivälin ja heinäkuun puolivälin välillä (Watts ja Byrd, julkaisemattomat tiedot lahden alaosasta). Useimpina vuosina määrät vähenevät keskittymisalueilla heinäkuun puolivälistä syyskuun loppuun (Watts ja Byrd, julkaisemattomat tiedot lahden alaosasta). Ajoitus, jolloin linnut siirtyvät pois lahdelta, vastaa Broleyn (1947) arviota, jonka hän teki nauhojen palautusten perusteella siitä, milloin linnut palaavat Floridaan. Aikuisten ja ala-aikuisten lintujen muuttoaikataulu on erilainen, ja ne näyttävät oleskelevan lahdella eri pituisia aikoja. Toukokuussa lahdelle muuttavat linnut ovat enimmäkseen subadultteja. Aikuiset seuraavat näitä lintuja siten, että aikuisten ja alikasvaneiden lintujen suhde kasvaa alkukesän aikana ja saavuttaa lopulta suunnilleen suhdeluvun 1:1 huippukesään mennessä. Ikäsuhde muuttuu alkusyksyn aikana takaisin kohti aikuisten alapuolisia lintuja. Kaiken kaikkiaan nämä mallit viittaavat siihen, että aikuiset saapuvat lahdelle myöhemmin ja viipyvät siellä lyhyemmän aikaa kuin ali-aikuiset.

Kesäisten keskittymisalueiden käyttöä ei ole yleisesti ottaen seurattu yhtä intensiivisesti kuin pesivää populaatiota. James-joen yläjuoksun keskittymisaluetta käyttävien lintujen huippulaskennat viisinkertaistuivat vuosina 1982-1991 (Watts ja Byrd 1999). Tämä kasvu vastaa yleisesti ottaen niiden populaatioiden kasvua, joiden uskotaan käyttävän lahtea kesäisin. Virginiassa sijaitsevan Chesapeaken lahden alaosan kesäkeskittymäalueet tukevat yhteensä vähintään 1 200 lintua. Tämä yhdistelmäluku perustuu 1990-luvun puolivälissä rantatutkimuksista saatuihin kalasääsken huippuarvioihin keskittymäalueilla. Huippulukemiin kuuluvat: James River (450), Upper Rappahannock River (320) ja Upper Potomac River (yli 500). Ei tiedetä, kuinka monta lintua näiden alueiden kautta kulkee kesäkuukausien aikana tai mikä osuus linnuista on peräisin kaukaisista populaatioista.

Talviset keskittymisalueet

Kotkat muuttavat Kanadan koillisosasta ja Yhdysvalloista etelään Chesapeake Bayhin ja Virginiassa myöhään syksyllä ja alkutalvella (Stewart ja Robbins 1958, McCollough 1986, Byrd ym. 1990). Nämä linnut muuttavat etelään ilmeisesti ennen kuin suuret vesistöt jäätyvät pohjoisilla leveysasteilla, ja niiden ilmaantuminen lahdelle osuu yksiin vesilintujen siirtymisen kanssa alueelle. Lukumäärät kasvavat marras- ja joulukuussa ja saavuttavat yleensä huippunsa tammikuussa. Useimpien pohjoisten lintujen uskotaan muuttaneen pois lahdelta pohjoiseen maaliskuun loppuun mennessä.

Kesäisten keskittymäalueiden tapaan Chesapeake Bayn talvisia keskittymäalueita ei ole seurattu yhtä intensiivisesti kuin pesivää populaatiota. Keskitalvisia tutkimuksia on kuitenkin tehty Virginiassa valituilla keskittymäalueilla 1980-luvun alusta lähtien. Vuosina 1997-2000 lintujen määrä Virginian näytteenottoalueilla kasvoi 4,5 prosentin vuosivauhdilla (Steenhof ym. 2002). Tämä määrä on huomattavasti alhaisempi kuin odotettavissa olevien lähdepopulaatioiden osalta raportoitu määrä. Joillakin erityisalueilla käyttö on kuitenkin lisääntynyt huomattavasti enemmän kuin osavaltiossa keskimäärin (esim. Portlock 1994).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.