Skylla ja Karibdis – Myyttiset olennot

Kreikkalaisessa mytologiassa Skylla ja Karibdis olivat hirviöpariskunta, joka asui Italian ja Sisilian välisen Messinan salmen vastakkaisissa päissä. Skylla oli alun perin merinymfi, jota merenjumala Poseidon* rakasti. Poseidonin vaimo Amphitrite myrkytti mustasukkaisuudesta vedet, joissa Scylla ui. Tämä muutti Skyllan kuusipäiseksi pedoksi, jonka jokaisessa päässä oli kolme riviä teräviä hampaita. Kun laivat kulkivat sen ohi, se iskeytyi tarttumaan varomattomiin merimiehiin ja syömään heidät. Myös Karybdis oli merinymfi ja Poseidonin tytär. Zeus muutti hänet vaaralliseksi pyörteeksi Skyllan salmen toisella puolella. Salmessa purjehtivat alukset joutuivat lähes varmasti jommankumman hirviön tuhoamiksi.
Scylla ja Charybdis olivat Homeroksen mainitsemia myyttisiä merihirviöitä; myöhemmän kreikkalaisen perimätiedon mukaan ne sijaitsivat Sisilian ja Italian mantereen välisen Messinan salmen vastakkaisilla puolilla. Skylla järkeistettiin Italian puolella salmea sijaitsevaksi kalliokallioksi (jota kuvattiin kuusipäiseksi merihirviöksi), ja Karibdis oli pyörre Sisilian rannikolla. Niitä pidettiin meriuhkana, jotka sijaitsivat riittävän lähellä toisiaan, jotta ne muodostivat väistämättömän uhan ohikulkeville merimiehille; Karibdiksen välttäminen merkitsi liian läheistä ohittamista Skyllan kohdalla ja päinvastoin. Homeroksen mukaan Odysseus joutui valitsemaan, kumman hirviön hän kohtaisi kulkiessaan salmen läpi; hän päätti kulkea Skyllan ohi ja menettää vain muutaman merimiehen sen sijaan, että olisi ottanut riskin koko laivansa menettämisestä pyörteeseen.
Tällaisten tarinoiden vuoksi joutuminen navigoimaan näiden kahden vaaran välissä siirtyi lopulta idiomaattiseen käyttöön. On olemassa myös toinen vastaava englanninkielinen merenkulkuilmaus, ”Between a rock and a hard place”. Latinankielinen repliikki incidit in scyllam cupiens vitare charybdim (hän juoksee Skyllan päälle halutessaan välttää Charybdiksen) oli jo aiemmin muuttunut sananlaskussa, ja sen merkitys oli pitkälti sama kuin hyppääminen tulipannusta tuleen. Erasmus kirjasi sen ikivanhaksi sananlaskuksi Adagiassaan, vaikka varhaisin tunnettu esiintymä on Châtillonin Walterin 12. vuosisadan latinankielisessä eeppisessä runossa Alexandreisissa.

Varhaisin tunnettu esiintymä on Châtillonin Walterin 12. vuosisadan latinankielisessä eeppisessä runossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.